Galleria HOI SIE on uusi galleria Lappeenrannassa. Näyttelytoiminnan lisäksi galleriassa järjestetään tasaisin väliajoin erilaisia musiikkitapahtumia. Haastattelin HOI SIEtä luotsaavaa Ville Silvennoista gallerian pyörittämisestä ja sen toiminnasta.
Miten HOI SIE sai alkunsa?
HOI SIE sai siemenensä muuttaessani takaisin Lappeenrantaan 2010. Ystäväni olivat lähes kaikki muuttaneet poissaollessani muualle ja aloin rohkeasti tutustumaan uusiin luoviin ihmisiin. Järjestimme kotonani Valtakadulla tiistaisin eräänlaisia kaikille avoimia piirustuskerhoiltamia, joissa sosiaalisen luomispaineen alaisuudessa kukin omia pieniä spontaaneja taideteoksiamme. Aloimme pohtia paikkaa tuoda julki omia teoksiamme Lappeenrannassa ja sen puuttuessa päätimme pistää pystyyn Taideyhdistys 80N ry:n. Toimimme Helmikuusta 2011 alkaen ensin kolme kuukautta Alley 53-skeittilautakaupan nurkassa ja sen jälkeen Linnoituksen Majurskantalossa Nupputiikin tiloissa nimikkeellä Galleria 80N. Tilat Galleria HOI SIElle löytyivät maaliskuussa 2012 ja se avattiin huhtikuussa.
Miten gallerian avoinnapito hoituu ja mistä on löytynyt rahoitus ylläpitoon?
Meillä on ollut työharjoittelijana opiskelija Saimaan ammattiopiston puolelta. Jos emme saa työharjoittelijaa, pidämme puljua auki yhdistyksen jäsenien kanssa vapaaehtoisvoimin.
Verkostot HOI SIEn ympärillä ovat kattavat ja pitävät sisällään monen luovan alan osaajia ja muita toiminnasta kiinnostuneita. Kovin ydin pitää sisällään kymmenisen aktiivista toimijaa.
Galleria on vuoden toimittuaan rahoittanut itse itsensä: rahaa vuokraan kertyy näyttelyvuokrista, proviisiomyynnistä putiikin puolelta ja teosmyynnistä, pienimuotoisesta kahvilatoiminnasta, tapahtumien vapaaehtoisesta sisäänpääsykolehdista sekä mm. eri teatteriryhmien harjoitellessa ja maksaessa nimellistä tilavuokraa. Lisäksi tilaa käyttää aukioloaikojen ulkopuolella työhuoneenaan yksi taiteilija kerrallaan pientä korvausta vastaan.
Mitä kaikkia ulottuvuuksia HOI SIEn toimintaan kuuluu?
HOI SIEn pääperusaatteena on tarjota pääasiassa paikallisille nuorille ja ikinuorille eri alojen taitajille halpa ja helppo mahdollisuus tuoda luovaa osaamistaan esille - oli kyse sitten näyttelyistä tai pienimuotoisesta tapahtumatoiminnasta. Tarjoamme lähiseudun tuoreille kyvyille ja kiinnostaville vierailijoille tilaamme käyttöön ja otamme ennakkoluulottamasti hullujakin ideoita vastaan.
Minkä verran yleisöä Galleria HOI SIEllä käy?
Kävijämäärät vaihtelevat kuukausittain - hiljaisimmillaan alle 200 ja vilkkaimmillaan lähes 400. Vuotuinen kävijämäärä on parisentuhatta ja risat.
Onko tarvetta toiminnan laajentumiseen?
Toki unelmissa siintää isommat tilat vielä paremmalta paikalta, mutta kovin tyytyväisiä olemme nykyiseenkin toistaiseksi. Saman henkisiä yhteistyötahoja on löytynyt Joutsenosta, Imatralta ja Jaalasta. Aikeissa on edustaa toimintaamme erinäisissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Kesällä 2013 tulemme toimimaan HEIMO-hankkeen kanssa yhteistyössä ja suunnitelmissa on niinkin vaatimaton tavoite kuin lappeenrannan Vesitornin avaaminen yleisölle ja paikallisille kulttuuritoimijoille. HEIMO on Kiasman ja School of activismin yhteishanke, jota tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. Lisää HEIMOSTA ja HOI SIEstä täällä: http://www.heimo.fi/heimo-lets-go/
Onko teillä jokin linjaus millaisia teoksia tai taiteilijoita galleriassa on esillä?
Taiteilijat valikoituvat avoimen näyttelyhaun kautta. Suosimme nuoria ja paikallisia taiteentekijöitä riippumatta taiteen alasta ja pyrimme mahdollisimman monipuoliseen tarjontaan tiloissamme. Peräänkuulutamme tuoretta näkemysta ja kannustamme ennakkoluulottmaan esillelaittoon - jopa tilan uudelleenrakentamiseen.
Mikä näyttely on tällä hetkellä meneillään?
1.-30.6. Isolla puolella valokuvataiteilja Arttu Muukkosen Lappeenranta- näyttely, jossa on kuvattu rikkaita venäläisiä turisteja Lappeenrannassa sekä oranssin seinän pienoisnäyttelyssä Jaakko Siitosen ruoka-aiheinen valokuvakokonaisuus "64 päivää".
Mikä on seuraava näyttely?
Heinäkuussa tilan valtaa kuratoimani näyttely, jonka annista vastaa Huhtiniemessä 80-luvun lopulla syntyneiden nuorten miesten kaveriporukka, jonka kasvua ja omaehtoista luovaa tekemistä olen pari vuotta vanhempana mielenkiinnolla saanut vierestä seurata.
Galleria HOI SIE.
Koulukatu 27, sisäpihalla.
ma-ti suljettu, ke-su 12-16
https://www.facebook.com/GalleriaHOISIE
Kuvat: Galleria HOI SIE / Ville Silvennoinen
Etelä-Karjalan luovien tekijöiden blogi. Täällä esitellään Etelä-Karjalan luovia toimijoita ja luovaa toimintaa. Ehdota ylläpitäjille jutun aiheita!
perjantai 31. toukokuuta 2013
perjantai 17. toukokuuta 2013
Kulttuurisuunnistus onnistui mainiosti!
![]() |
Alkuverryttelyn veti Sami Sivonen IRTI-teatterista. |
Aamu alkoi hilpeästi verryttelyllä, jossa demonstroitiin kaupunkisuunnistusta. ”Suunnistajalla on polvet tälleen vähän yhdessä, kartta kädessä ja pää pyörii!” Välillä piti tervehtiä kaupunginjohtajaa ja yrittää lainata talousjohtajalta viitonen. Kulttuurirastin kohdalla huudettiin: ”Wau!” Naurulihakset vertyivät kaikilla suunnistajilla ja lämminkin tuli.
![]() |
Virkkukukkusen ateljeessa sai katsella tuotteiden valmistusta |
![]() |
Svetlana Luninan ja Reijo Mörön ateljee keräsi 45 vierasta! |
Juttelin monen suunnistajan kanssa ja heistä moni kertoi aikovansa kiertää kaikki kohteet. Monet olivat lähteneet pyörillä viettämään liikuntapäivää. Eräs isä poikineen kertoi klo 13 mennessä keränneensä 9 leimaa ja aikovansa kerätä kaikki! Järjestäjinä mielestämme ensikertalaiseksi tapahtumaksi tämä veti hyvin väkeä: keskimäärin 15 vierailijat tienoilla joka paikassa, vaikka osa oli avoinna vain tunnin. Svetlana Luninan ja Reijo Mörön ateljee oli päivän yleisömagneetti huikealla 45:llä kävijällään!
Suunnistuskartan arvontakupongin palauttaneiden kesken arvoimme luovien tekijöiden lahjoittamat palkinnot ja voittajille ilmoitettiin henkilökohtaisesti. Palkinnot ovat noudettavissa 21.5. asti Imatran pääkirjaston palautustiskiltä 2.kerroksesta.
![]() |
Kirjaston aulassa luovat tekijät myivät tuotteitaan. |
Toiveita on tullut, että kulttuuriin suunnistettaisiin jatkossakin. Kaiken palautteen olemme keränneet talteen ja kehitämme tapahtumaa niiden pohjalta. Ajankohtaa monet kiittelivät: mökkikausi ei vielä ollut alkanut, mutta oli tarpeeksi lämmintä, että pääsi pyöräilemään. Kun pohdimme mahdollista seuraavaa Kulttuurisuunnistusta, heräsi idea, jossa tapahtuma toteutettaisiin ravintolapäivän tapaan. Kaikki toimijat osaisivat mainostaa omaa tarjontaansa ja perustamme Facebookiin sivun tapahtumalle. Sieltä löytyy ajankohtaiset tiedot aiheesta. Sivu tulee olemaan avoin niin tapahtuman toteuttajille kuin yleisöllekin.
![]() |
Neitsytniemen kartanon maisemat ovat hienot keväälläkin. |
![]() |
Suunnistajat löysivät Konserttihovillekin ilman ongelmia. |
Kuvat on ottanut Heini Kähkönen.
tiistai 7. toukokuuta 2013
Millainen on sinun eteläkarjalaisuutesi?
![]() |
Kuva: Mervi Raja, 2008 |
Kulttuurikutinaa -hanke lähti seminaariyhteistyöhön, koska hanketyöntekijät ajattelivat voivansa tarjota myös luoville toimijoille foorumia maakunnan identiteetin pohdintaan. Erityisesti toivomme pohdintaa siitä, miten identiteettiä voisi tuotteistaa? Tai onko identiteetin tuotteistaminen edes mahdollista?
”Mie saatan lähtee Karjalast, mut Karjala ei lähe miust” – Etelä-Karjalan monet kasvot -kotiseutuseminaari järjestetään Savitaipaleen Olkkolan hovissa. Historiallisen ympäristönkin uskotaan kirvoittavan paikalletulijoiden kielenkantoja. Tilaisuus on kaikille avoin ja kaikki näkökulmat ovat tervetulleita.
![]() |
Kuva: Mervi Raja, 2008 |
Tässä ote tilaisuuden tiedotteesta: "Keskustelua Etelä-Karjalasta ja eteläkarjalaisuudesta pohjustavat aktiivinen kansalaistoimija Tanja Karppinen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja omintakeista eteläkarjalaisuutta viestivän Virkkukoukkusen perustaja Tiina Kärkäs. Oman lusikkansa samaan soppaan pistävät imatralaisten nuorten taiteilijoiden Ajantappajat ry:n Santtu Määttänen sekä paikallisuutta viljelevistä teatteriesityksistä tuttu Minna Mänttäri lappeenrantalaisesta Teatteri KESY ry:stä."
![]() |
Ilmoittautumiset kahvitarjoilun vuoksi 17.5.2013 mennessä suunnitteluavustaja Minna Taipaleelle Etelä-Karjalan liittoon puh. 040 1390 168 tai minna.taipale@ekarjala.fi.
Lisätietoja:
erikoissuunnittelija Anu Talkalta puh. 040 350 8111 ja anu.talka@ekarjala.fi.
Linkki tapahtuman julisteeseen
Linkki tapahtuman tiedotteeseen Etelä-Karjala-instituutin sivuilla
Linkki Etelä-Karjalan liiton sivuille
Viereinen kuva: Kristiina Korjonen-Kuusipuro
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Kulttuurikutinan tapahtumia huhti-toukokuussa
Kevät etenee ja Kulttuurikutinaa-hankkeessa tapahtuu kaikenlaista huhtikuu-toukokuun aikana.
Tervetuloa mukaan tilaisuuksiin!
Tässä tietoa seuraavista tapahtumista:
”Kylpylämatkailun mahdollisuudet” -tilaisuus Imatralla ja Rauhassa ke 24.4.
Tilaisuudessa mietitään millaisia oheispalveluita on mahdollista tarjota kylpyläasiakkaille sekä etsitään uusia kumppaneita ja ideoita. Tapahtuma on suunnattu erityisesti eteläkarjalaisille matkailun ja luovien alojen toimijoille: yrittäjille, yrittäjiksi aikovilla, järjestöille ja muille aiheesta kiinnostuneille.
Tilaisuus alkaa Rauhassa Williporo-ravintolassa (Almintie 11) klo 9.30 ja Imatran kylpylällä (Purjekuja 2) klo 12.00. Tilaisuuteen järjestetään bussikuljetus Lappeenrannasta, joka kulkee Lappeenrannasta Rauhaan, sieltä Imatran kylpylälle ja takaisin Lappeenrantaan. Päivän aikana kuullaan puheenvuoroina yritysesimerkkien tarinat, kylpylöiden edustajien ajatuksia siitä mitä palvelutarpeita kylpylämatkailijalla on sekä tietoiskut Leader-rahoituksesta ja Luova Etelä-Karjalasta.
Tilaisuus ja kuljetus ovat maksuttomia. Ilmoittautuminen (heini.kahkonen(at)lut.fi, puh. 040 684 3963) 21.4. mennessä. Kerro ilmoittautuessasi myös osallistutko kuljetukseen.
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys ry:n Maaseutukoordinaattori II-hankkeen kanssa.
Lisätietoja ja päivän aikataulu (pdf).
Kompastu kulttuuriin: Tarinanäytelmiä Rautjärvellä ja Parikkalassa to 25.4.
Teatteriryhmä Petrolin esittämiä ”Pieniä tarinanäytelmiä” nähdään Rautjärvellä ja Parikkalassa torstaina 25.4.2013. Näytelmät on ohjannut Johanna Juslin. Näytelmät ovat ilmaisia, kaikille avoimia ja kukin näytelmä kestää noin puoli tuntia.
Esitysajat ja paikat ovat:
klo 15.00 Hoivakoti Silamuskoti, Simpele (Änkiläntie 153)
klo 17.00 Rautjärven pääkirjasto, Simpele (Roihankatu 6)
klo 19.00 Tarnalan koulutalo, Parikkala (Niukkalantie 496) (Kahvia myytävänä ennen esitystä alkaen klo 18.30 ja esitys alkaa klo 19.)
Kulttuurisuunnistus Imatralla la 4.5.
Luova Etelä-Karjala esittäytyy ympäri Imatraa kaiken ikäisille lauantaina 4.5. klo 10–22. Vieraile taiteilijoiden työtiloissa, avoimissa teatteri- tai tanssiharjoituksissa, tutustu historiaan ja kerää samalla rasteilta leimoja! Suunnistajat palkitaan luovien toimijoiden tuotteilla. Lisätietoja saa Anna-Kaisa Ekiltä: anna-kaisa.ek(at)lut.fi, puh. 050 322 6907. Tapahtuman tarkemmat tiedot ja aikataulu päivitetään tänne Luova Etelä-Karjala-blogiin.
Tekijänoikeuskoulutusta luovien alojen toimijoille ti 7.5. Lappeenrannassa
Kulttuurikutinaa järjestää koulutuksen "Tekijänoikeus – miten käytän toisen työtä ja huolehdin omista oikeuksistani" Lappeenrannan Kasinolla (Ainontie 10) ti 7.5. klo 8.30-13.00. Päivän puhujana on Juha Kallanranta Kopiostolta. Kallanranta on ollut useita vuosia Kopioston palveluksessa ja hänen päätyönään on viimeisten 15 vuoden ajan ollut kouluttaa ja opastaa tekijänoikeusasioissa oppilaitosten henkilökuntaa, opiskelijoita, yrityksiä ja yksittäisiä henkilöitä. Kallanrannan osaamisalaansa ovat tekijänoikeudet luovilla aloilla laajasti, mm. musiikki, kuvataide ja elokuva.
Kopiosto on Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö.
Koulutus on ilmainen. Ilmoittautuminen 29.4. mennessä: heini.kahkonen(at)lut.fi, puh. 040 684 3963
Juha Kallanranta ottaa mielellään etukäteen vastaan toiveita sen suhteen, mitä asioita aamupäivän aikana käsitellään, joten ilmoittautumisen yhteydessä voi myös kertoa toiveita koulutuksessa käsiteltävien teemojen suhteen.
Etelä-Karjalan monet kasvot -seminaari 22.5.
Savitaipaleen Olkkolan hovissa 22.5. klo 17.30-20.30. Pohditaan Etelä-Karjalaista identiteettiä ja sen hyödyntämistä erityisesti luovilla aloilla. Kulttuurikutinaa järjestää seminaarin yhteistyössä Etelä-Karjalan liiton kanssa.
Kompastu kulttuuriin: Atte Pajun kiertävä taidenäyttely 29.6–30.9.
Kulttuurikutinaa järjestää kesällä kiertävän taidenäyttelyn, ”Taivaankansi pelakuu”, jossa on esillä Atte Pajun teoksia. Pajun näyttely on hankkeen ensimmäinen kokeilu kiertävästä taidenäyttelystä.
Näyttelyaikataulu: Parikkalan kirjasto: 29.6.–18.7., Simpeleen kirjasto: 20.7.–30.8. ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston galleria-aula: 2.-30.9.
Muistattehan, että Kulttuurikutinaa ottaa mielelläni vastaan ideoita luovilta tekijöitä eri tavoiksi kompastua kulttuuriin: tekijöitä, tiloja ja teoksia voi ehdottaa: heini.kahkonen(at)lut.fi, puh. 040 684 3963. Kompastu kulttuuriin toiminta pyrkii erityisesti edistämään kulttuurin saavutettavuutta haja-asutusalueilla.
Luova Etelä-Karjalan toiminnan puitteissa on toivottu vapaamuotoisia kokoontumisia luovien alojen toimijoille ja aiomme järjestää tätä tarkoitusta varten tulevaisuudessa Luova Etelä-Karjala -iltoja, joiden pääasiallisena tarkoituksena on verkostoitua. Ensimmäinen tapaaminen tulee olemaan Imatralla Kulttuurisuunnistuksen jälkeen, mahdollisesti viikolla 19. Tiedotamme tästä tarkemmin lähempänä!
Tervetuloa mukaan tilaisuuksiin!
Tässä tietoa seuraavista tapahtumista:
- ”Kylpylämatkailun mahdollisuudet” –tilaisuus Imatralla ja Rauhassa 24.4.
- Tarinanäytelmiä Rautjärvellä ja Parikkalassa 25.4.
- Kulttuurisuunnistus Imatralla 4.5.
- Tekijänoikeuskoulutusta luovien alojen toimijoille 7.5. Lappeenrannassa
- Paikallisuusseminaari 22.5.
- Atte Pajun kierätävä taidenäyttely 29.6-30.9. Parikkalassa, Rautjärvellä ja Lappeenrannassa

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Luovuutta Neitsytniemen kartanolla
Neitsytniemen
kartano on eri tavoin mukana Luova Etelä-Karjala -toiminnassa. Haastattelimme yrittäjä Kirsi Keskitaloa kartanon toiminnasta.
Miten sinusta
tuli yrittäjä Neitsytniemen kartanoon?
Olin toiminut
kartanoemäntänä sekä ravintola- sekä hotellinjohtajana aiemmin, joten tämä ala
oli tuttu avaamisprosesseista alkaen. Koska olen kotoisin Imatralta, sekä olin
työskennellyt täällä mm. Imatran Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtajana, oli
mukava palata omaan kotikaupunkiin ja tehdä yhteistyötä tuttujen ihmisten
kanssa.
Oliko
kulttuuri osa kartanon toimintaa alusta lähtien?
Neitsytniemen
Kartano on yksi Imatran kulttuurihistoriallisesti merkittävimpiä ja kauneimpia
rakennuksia ja maisema on kuin maalauksesta upean Vuoksi-näkymän kera. Paikka
on siis kuin taideteos jo itsessään.
Kauppakeskusten
avajaismarkkinointiin sekä muuhun markkinointiin kuului paljon tapahtumien
tuottamista ja järjestelyjä erilaisine ohjelmineen. Tein myös käsikirjoituksia
ja ohjauksia tv- sekä radiomainoksiin. Jo toimintasuunnitelmassani otin
kulttuurin ja taiteen tekemisen täällä huomioon.
Puitteet ovat
ihanteelliset musiikkiesityksille,
pienimuotoiselle teatterille sekä myös erilaisille taidenäyttelyille. Kartanossa
on ollut musiikkiesityksiä, pieniä konsertteja ja viime syksynä mm.
musiikkimatka Viipuriin Linjuriautolla.
Mitä
toimintoja kartanossa on ja miten se on avoinna?
Neitsytniemen
Kartano toimii A-oikeuksin varustettuna tilausravintolana ja on
pääsääntöisesti avoinna vain etukäteen
tilattaessa. Ravintolassa pidetään paljon erilaisia perhejuhlia ympäri vuoden;
ristiäisiä, rippijuhlia, häitä sekä muistotilaisuuksia. Kartanolla on myös
kokousvälineet, videotykki, valkokangas ja äänentoistolaitteet, joten täällä
voi pitää kokouksia sekä erilaisia koulutustilaisuuksia. Ravintola on avoinna
yleisölle myös erilaisina juhlapäivinä, kuten esim. vappupäivänä, äitienpäivänä
sekä isänpäivänä ja BB-viikolla lounasaikaan. Neitsytniemen Kartanolla on
avoimet ovet myös kulttuurisuunnistuksen päivänä kello 19-22 ja täällä on
opastettuja kierroksia aina tasatunnein.
Kartanolla on
vierashuoneita majoitukseen tällä hetkellä 5 kpl ja kesäksi otetaan käyttöön
vielä remontoitu huoneisto esim. perhemajoitukseen. Huoneistoon on rakennettu
myös keittiö, joten se soveltuu nk. omatoimilomailuun mökkimajoituksen tavoin. Kartanon
sisällä on vuokrattavissa saunaosasto takkahuoneineen sekä pihalla vanha
mökkityylinen pihasauna kylpytynnyrin kera. Neitsytniemen rannassa on
Vuoksi-Kruununpuistoprojektin myötä rakennettu uusi kalastuslaituri sekä
parkkipaikka vesi-wc:n kanssa. Kartanolla myydään kalastuslupia.
Mistä nousi ajatus
Neitsytniemen paroni –näytelmän kirjoittamiseen?
Jo
pikkutyttönä harrastin teatterintekemistä, laulua sekä tanssia, joten juuret
esiintymiseen ja taiteen tekemiseen löytyvät jo sieltä. Aikuisena olen
esiintynyt muutamassa musiikkinäytelmässä eri harrastajaryhmissä sekä kuulunut
mm. Lappeenranna Kesäteatteri ry:n hallitukseen. Olen työskennellyt myös
radiossa, erilaisten tapahtumien juontajana sekä messuemäntänä, joten esiintyminen
on aina kuulunut elämääni.
Haaveenani on
aina ollut kirjoittaa ja ohjata oikea näytelmä ja jossakin vaiheessa
mahdollisesti myös kirja. Joku viisas on joskus sanonut: "älä unelmoi
elämääsi, vaan elä unelmaasi" ja minä päätin toteuttaa tätä neuvoa; ensin
ryhtymällä yrittäjäksi ja nyt kirjoittamalla näytelmän.
Neitsytniemen
Paroni -näytelmässä valmistaudutaan Paroni Edward von Nottbeckin
syntymäpäiviin.
Valitsin
aiheen ehkä juuri siksi, että sekä paroni että minä olemme molemmat syntyneet
22.4. ja siksi aihe oli läheinen minulle. Näytelmässä on historian havinaa, ,
naurua, laulua, jännitystä ja upeat puitteet. Faktatarinoita ja fiktiivisiä
henkilöitä ja -tilanteita sopivasti sekaisin. Näyttelijät tulevat
Irti-teatterista ja Temuta:sta ja olen saanut heiltä paljon apua ohjauksessa.
Iso kiitos näytelmän toteuttamisesta kuuluu Henna Laitiselle ja Anne
Suomalaiselle, joiden kautta sain näytelmään aivan mahtavat ja taitavat
näyttelijät sekä soittajat.
Neitsytniemen
Paronin ensi-ilta on 28.4.2013 kello 16.00 ja seuraavat näytökset ovat torstaina 2.5. ja tiistaina 7.5. kello 18
sekä äitienpäivänä kello 16.30 Lippuja myydän ovelta. Ennakkovaraukset tulee
tehdä puhelimitse 040 159 1911 tai sähköpostilla kirsi.keskitalo@neitsytniemenkartano.com.
Näytelmässä
esiintyvät:
Paroni: Jukka
Rippe Riikonen, Hubert-herra Helsingistä: Sami Sivonen, Hubertin täti: Kirsi
Luostarinen, kartanon piiat: Mia Winberg ja Suvi-Sisko Villanen.
Musiikki:
Vilma Kuikka ja Elina Kukkonen Itse vilahdan näytelmässä pienessä roolissa
paronittarena.
Tervetuloa kauniiseen Neitsytniemen Kartanoon!
torstai 21. maaliskuuta 2013
Murhamysteerien jäljillä
Tällä kertaa Luova
Etelä-Karjala -blogin kysymyksiin vastasi eteläkarjalainen luova tekijä, "Murhamysteerit" -ohjelmapalvelun Katja Palmu. Mysteereitä voi tilata erilaisiin
tilaisuuksiin. Kaikki Design Katja Palmun murhamysteerit ovat Katjan itsensä käsikirjoittamia ja hän käyttää
suomalaisia alihankkijoita tai keikkalaisia niiden toteuttamiseen.
Kuka olet ja
mitä teet?
Olen Katja
Palmu, yrittäjä. Pyöritän murhamysteerit ohjelmapalvelua, lisäksi löytyy
pienyrittäjien verkkokoulu: markkinointiopisto.fi ja olen myös videomarkkinointityökalujen
jälleenmyyjä. Töitä riittää. Lisää uusia ohjelmapalveluja myös tulossa.
Mistä idea
Murhamysteereihin lähti?
En enää
muista, mikä vuosi oli kyseessä, olisiko ollut 2006 kun katsoin telkkarista
Tyttökultia. Amerikkalaisen tv-sarjan tytöt olivat murhamysteeriristeilyllä.
Siitä se ajatus sitten lähti.
Millaisia
palvelupaketteja tarjoat?
Murhamysteerit
on saatavilla koko Suomeen 10 - 80 hengen ryhmille.
Osallistujat
saavat etukäteen pelaajanoppaat, joissa on osallistumisohjeet sekä jokaiselle
oma rooli. Murhamysteerin vetäjä saapuu paikalle rekvisiitan ja
pelimateriaalien kera ja pitää huolen siitä, että juoni etenee käsikirjoituksen
mukaan. Murhamysteeri ei ole paikkaan sidonnainen, vaan voidaan olla myös
asiakkaan omissa tiloissa.
Minkälaista
yhteistyötä teet muiden toimijoiden kanssa? Minkälaisia yhteistyökuvioita
tahtoisit jatkossa?
Erilaisia
yhteistyökuvioita on vuosien varrella kokeiltu, mutta toimivaa konseptia en ole
siihen löytänyt. Tällä hetkellä suurin osa keikoista tulee itselleni suoraan ja
tämä on osoittautunut erittäin toimivaksi. Oulussa on toimiva yhteistyö Konffan
kanssa. Itselläni on koulutettujen keikkalaisten verkosto ympäri Suomen. Tällä
hetkellä en yhteistyökumppaneita etsi, mutta olen toki avoin uusille ideoille.
Minkälaisia
asiakkaita sinulla on ollut? Minkälaista kysyntää on?
Asiakkaita
olen löytänyt laidasta laitaan, ihan ympäri Suomea. Oulussa on ollut
pohjoisimmat mysteerit. Suurin osa on yrityksiä, mutta myös
murhamysteerisynttäreitä olemme järjestäneet. Murhamysteerit alkaa jo olla
tuttu ja sitä osataan jo etsiä verkosta. Paljon tulee myös uusia asiakkaita
suositusten perusteella.
Kuinka
murhamysteerin luominen käytännössä etenee?
Ensin
tarvitaan idea aikakaudesta ja tapahtuma, jonne on osallistujat kutsuttu.
Sitten juonen runko, kuka on murhaaja, kuka murhataan ja motiivi.
Viimeiseksi on
haasteellisinta tehdä todistusainiesto, joka tukee motiivia.
Lisäksi täytyy
tehdä pelaajanopas, pelirahat, nimikyltit ym materiaali.
Sitten täytyy
toki varmistaa, että asiat/esineet joita mysteeriin kirjoitan kuuluvat
kyseiseen aikakauten.
Kenelle
suosittelet palveluitasi?
Suosittelen
murhamysteeriä yrityksille tykypäivään, pikkujouluihin tai
asiakastilaisuuteen.
Miksi
Murhamysteerin tilaaminen kannattaa?
Yhteistyötaidot
kehittyvät ja työntekijöiden välinen vuorovaikutus lisääntyy — hauskaa
pitämällä! Tämä näkyy parempina tuloksina työpaikalla.
Murhamysteeri
on saatavana myös englanninkielisenä eli sitä voi käyttää myös kielikylpynä.
Lisätietoa
Murhamysteereistä löydät osoitteesta www.murhamysteerit.fi
Kuva: Katja
Palmu
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Satutaiteilijan työpajalla
Tällä kertaa
esittelyssä on luova tekijä Etelä-Karjalasta: satutaiteilija, artesaani Milja
Talvikki, muutama vuosi sitten lemiläistynyt mikkeliläinen. Miljan ensimmäinen satutaidenäyttely
"Satumaisia satumaita" kiersi kirjastoissa lokakuusta 2011 kevääseen 2012
loppuen Imatran kylpylään. Satutaideteoksia on esillä kahvila Aleksandrassa
Lappeenrannassa sekä Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa nähtävillä on ajoittain
vaihtuva teos. Sammonlahden kirjastossa kannattaa piipahtaa katsomassa lastenosastolla
oleva Miljan seinämaalaus ”Sateenkaarikaupunki”.
Tällä hetkellä
Milja Talvikilla on työtilat Savitaipaleen vanhan kirkonkoulun tiloissa.
Vanhassa koulussa toimii myös monia muita luovia toimijoita. Kysyimme Miljalta muutaman
kysymyksen hänen työpajastaan:
Miten päädyit avaamaan työhuoneen Savitaipaleen
koululle?
”Seuraava
varsinainen näyttelyni alkaa marraskuussa 2013 Imatran kulttuuritalo Virrasta
jatkaen sieltä Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunginkirjastoihin. Minulla on
kotona 18 neliön työtila/varasto ja on käynyt selväksi, ettei näyttelyä siinä
mahdu toteuttamaan. Mieheni kanssa mietimme ratkaisua jo pidemmän aikaa,
ja sattumalta tammikuussa kuulin Savitaipaleen koulun vuokrattavista tiloista. Kun löytyi sopivan kokoinen huone, jossa
vuokrakin pysyi kohtuullisena, niin se oli menoa. Koska asumme pohjoisella puolella Lemiä, niin
matkaankin menee vain kymmenen minuuttia.
Lisäksi houkutteli mahdollisuus pitää työhuonetta auki siten, että
kiinnostuneet pääsevät käymään, katselemaan paikalla olevia teoksia ja uusien
syntymistä.”
Keitä muita koululla toimii? Teettekö koululla yhteistyötä eri toimijoiden kesken? Minkälaista yhteistyö on?
”Kolululla on mm.
hampurilaisravintola-kahvila, kirpputori-käsityömyymälä, sisustuspuoti sekä luokallinen pieniä myyntipisteitä. Yhteistyö toimijoiden kesken ja sen
myötä toiminnan kehittäminen ottavat alkuaskeleitaan. Ennen kesää on tarkoitus saada kunnon opasteet,
jotta mökkiläiset ja satunnaiset ohikulkijat osaavat pysähtyä tutustumaan
uuteen elämään heränneeseen vanhaan kouluun.”
Mitä satutaiteilijan työpajalla tehdään? Mitä palveluja/tuotteita tarjoat?
”Rakennan
seuraavan näyttelyni teoksia. Kunhan saan kangaspuut paikalle, niin
kutominenkin pääsee vauhtiin. Teen itse teoksissani olevat kudonnaiset. Paljon työtä teettää materiaalien
esivalmistelu, mistä johtuen minut löytää usein leikkaamasta kuteita. Myymälää
minulla ei ole, mutta jotain pientä kehittelen kesäksi, kuten
postikortteja, joita ei muualta saa. Hepparit Kepparit-näyttelyssä kiertäneet keppihevoset tulevat
kevään aikana myyntiin.”
Miksi työpajallasi kannattaa vierailla?
”Luon satutaidetta lapsille ja
vähän aikuisillekin tekstiili- ja sekatekniikoin. Vaikka varsinainen
kohderyhmäni onkin satuikäiset lapset, niin aikuisetkin lumoutuvat teosteni
äärellä. Etenkin käsityöharrastajat ovat
kiinnostuneet tutkimaan teoksiani toteutuksen näkökulmasta. Työhuoneellani
pääsee kurkistamaan kuinka mielikuvitus kohtaa todellisuuden monipuolisten
kädentaitojen, tekstiilien ja kierrätysesineiden saadessa uusia ulottuvuuksia.
Oveni on avoinna lauantaisin klo 11-15. Mahdolliset muutokset kannattaa tarkistaa
nettisivuiltani. Tuliaisiakin saa tuoda. Sivuiltani löytyy kohta ”Haluatko
tukea satutaidettani”, jossa on listattu mitä otan vastaan. En tosin aina itsekään tiedä mitä tarvitsen, joten
jos nurkissa pyörii pientä rompetta, niin kannattaa tuoda minulle ennen kuin
heittää roskiin.
Mottoni on: Vain
mielikuvitus on rajana, eikä aina sekään!"
Lisätietoa Milja Talvikista
löytyy osoitteessa: www.miljatalvikki.fi
Kuvat: Milja Talvikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)