tiistai 19. elokuuta 2014

Kutisevaa kulttuuria – ajatuksia matkan varrelta

Kaksi vuotta sitten aloitin Kulttuurikutinaa-hankkeen projektikoordinaattorina ja nyt tuo pesti päättyy tämän viikon lopussa jäädessäni äitiysvapaalle. Koko hanke päättyy vuoden 2014 lopussa, joten toiminta alkaa muutenkin olla jo loppusuoralla.

Aloittaessani tämän luovien alojen kehittämis- ja koulutushankkeen vetäjänä en tarkasti tiennyt mitä kaikkea työ piti sisällään, sillä hanke sisälsi paljon erilaisia kokonaisuuksia ja aloja, jotka eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Kulttuurikutinaa oli jatkoa vuonna 2011 toimineelle KUTKA-hankkeelle ja sain toki edeltäjiltä hyvän tietopaketin siitä, mitä aiemmin on tehty sekä tarkan hankesuunnitelman koulutusteemoineen ja toimintaohjeineen. En kuitenkaan tiennyt keitä tarkalleen ovat nämä eteläkarjalaiset luovien alojen osaajat tai minkälaisia koulutustarpeita heillä on ja mitä kaikkea monipuolista osaamista maakunnasta löytyykään.

Nyt kahden vuoden jälkeen monta kokemusta rikkaampana osaan katsoa luovia aloja jo aivan uusin silmin. Hankkeen aikana olen löytänyt monia uusia asioita kotiseuduiltani. Usein kuulee valitettavan, että ”eihän meillä, mutta muualla”, vaikka maakunnassa on paljon mistä olla ylpeitä. On lahjakkaita ammattilaisia niin korumuotoilun, teatterin, sisustussuunnittelun, kuvataiteen, kädentaitojen kuin tapahtumatuotannon aloilta. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka!



Kulttuurikutinaa on ennen kaikkea koulutushanke. Koska lähdin järjestämään koulutuksia ja etsimään kouluttajia aika ummikkona, pyrin joka paikassa kysymään itse kohdeyleisöltä, luovien alojen taitajilta, mitä he itse koulutuksilta haluavat. Joka tilaisuudessa on kerätty palautteita ja olen kuunnellut ihmisten kahvitaukokeskusteluja omista tarpeistaan mielenkiinnolla.

Hyvin nopeasti kävi selväksi, että ongelmakohdat ja kompastuskivet ovat usein hyvin konkreettisissa ja käytännönläheisissä asioissa, kuten että mitä, kenelle ja miten myyn. On turha lähteä ensin kertomaan myynnin hienoista moderneista tietoteknisistä keinoista, jos ei ole vielä edes tiedossa mitä oikeastaan teen ja miten voin osaamistani hyödyntää. Ruohonjuuritasolla ongelmia ei ratkota uudella mobiilisovelluksella, jos oma palvelu ei ole kasassa tai yhtään tilausta ei ole saatu edes ”perinteisin” keinoin myytyä. Oman alan osaaminen löytyy, mutta se kuinka tästä osaamisesta luoda itselleen elinkeino ja miten kertoa siitä muille, voikin olla aivan toinen asia. Toisaalta on myös iso joukko luovia osaajia, joilla on myyminen hallussa, mutta kaipaavat toiminnalleen lisätukea ja näkemystä siitä, kuinka päästä seuraavalle tasolle. Kohderyhmiä on monenlaisia.



Onneksi apunani alusta asti oli koko Suomen kattava luovien alojen verkosto ja heidän kontaktinsa. Sain verkoston kautta Etelä-Karjalaan loistavia, nimenomaan luovien alojen pienten tekijöiden ongelmat tuntevia kouluttajia. Mieleeni on hyvin jäänyt, kuinka hankkeen alkuaikoina helmikuussa 2013 järjestetyssä myyntikoulutuksessa Intotalon Ollis Leppänen laittoi kaikki tilaisuudessa olleet soittamaan kolme puhelua asiakkailleen. Näin yksinkertaisista asioista voi siis olla kyse.

Erityisesti kaikki pienryhmäkoulutukset ja näihin osallistuneet ovat jääneet mieleeni intensiivisinä kokonaisuuksina, joissa koettiin monia ahaa-elämyksiä, ryhmäytymistä ja askeleita uusiin suuntiin. Myös itse koulutuksia sivusta seuranneena tulin oppineeksi monta uutta asiaa. Rikastamo-ryhmä, Mitä myyt luova tekijä? -ryhmä, työpajakoulutus kuvataiteilijoille sekä tarinnallistamiskoulutus olivat kaikki kokonaisuuksia, joita oli erittäin mielenkiintoista olla mukana seuraamassa. Kaikki hankkeessa järjestetyt koulutukset ja tapahtumat löydät listattuna Etelä-Karjala-instituutin sivuilta. Jokaisessa tilaisuudessa on ollut oma oppinsa, kiitos paljon siitä kaikille kouluttajille ja puhujille!



Usein kuulee puhuttavan hienoja luovan talouden tulevaisuudesta, mutta monesti myös unohtuu, että näiden asioiden toteutumiseksi liikkeelle on lähdettävä pienestä. Nopeasti kasvavia start up -yrityksiä tarvitaan, mutta yhtä lailla on kunnioitettavaa, että yksi ihminen elättää itsensä omalla osaamisellaan. Siksi on ollut ilo olla järjestämässä koulutuksia tällaisille omaan asiaansa uskoville pienyrittäjille, freelancereille ja vastaaville tekijöille. 

On myös tärkeää muistaa ammattimaisen osaamisen merkitys ja voimavara. Termiin ”luova ala” lyödään helposti pienen puuhastelun ja jonkinlaisen ”hörhöilyn” leima. Tämän kattotermin alle kuitenkin levittäytyy monialainen joukko taitajia, joiden osaamiselle voi olla paljon hyötyä teollisuudessa, matkailussa ja yrityksissä useilla aloilla. Visuaalisesti, musiikillisesti ja esiintymistaidollisesti koulutettujen ihmisten taitoja voitaisiin hyödyntää monin uusin tavoin. Kyse on laajempialaisesta potentiaalisesta kuin vain torilla myydyistä villasukista ja taulusta olohuoneen seinällä - näitäkään yhtään väheksymättä!

Etelä-Karjalasta puhuttaessa usein nostetaan esille rakennemuutos, teollisuuden perinne ja vähäinen yrittäjyyden kulttuuri. Uskon sen perusteella, mitä kahden vuoden aikana olen nähnyt, että vastapainona tälle kaikelle, alueella on myös paljon muuta. Jos avaamme silmämme näkemään, mitä kaikkea potentiaalia maakunnastamme jo löytyy, mahdollisuuksia on vaikka mihin!



Olen koko hankkeen ajan kokenut yhteistyön tekemisen muiden hankkeiden ja tahojen kanssa erittäin hedelmälliseksi. Yhdessä tekeminen on tuonut tilaisuuksille lisää näkyvyyttä ja siten lisää osallistujia ja lisää hyötyjä kaikille. Yhteistyön tekeminen voimistuu mielestäni alueella kaiken aikaa ja toivottavasti tämä tapa laajentuu jatkuvasti – eikä vain luovien alojen kesken vaan moniammatillisesti. Kulttuurikutinaa-hankkeen yhteistyökumppaneita kahden vuoden aikana ovat olleet useat eri tahot ja kiitos siitä kaikille teille!



Eräs yhteistyön liittymä, jonka eteenpäin viemistä Kulttuurikutinaa-hanke KUTKA-hankkeen perinteenä jatkoi, on Luova Etelä-Karjala -brändin eteenpäin vieminen. Luova Etelä-Karjala edustaa ammattimaista ja paikallista luovien alojen osaamista. Hyvin toimiessaan tunnus voi kertoa avainlipun tavoin mitkä tuotteet ja palvelut ovat paikallista laatutyötä sekä sen ympärille voi muodostua ainutlaatuinen moniammattimainen verkosto. Luovilla aloilla tehdään monesti töitä yksin tai pienissä ryhmissä, joten verkoston tuki ja turva on tärkeää. Hankkeessa tunnukselle teetettiin nettisivut (www.luovaetelakarjala.fi), sen alla järjestettiin useita tapahtumia (kuten myyntitilaisuudet ja Imatran kulttuurisuunnistus) ja verkostoa on kutsuttu koolle kokoontumisiin. Näissä tapaamisissa on luotu askelmerkkejä sille, että verkosto jatkaa toimintaansa hankkeista riippumattomana, tekijöiden omana tunnuksena.



Kulttuurikutinaa-hanke päättyy vuoden vaihteessa, eikä alueelle ilmeisesti ole näillä näkymin tulossa heti seuraavaa luovien alojen kehittämishanketta. Toivottavasti hankkeista päästään pysyvämpiin kuvioihin. Itse toivon luoviin aloihin kytkeytyviltä hankkeilta jatkossa fokusointia ja konkretiaa. Kulttuurikutinassa alueena oli koko Etelä-Karjala ja kohderyhmänä kaikki luovat alat. Jotta tästä päästäisiin seuraavalle tasolle, tarvitaan kohdistetumpia toimenpiteitä. Eri aloilla on erilaisia tarpeita. Lisäksi monet luovan alan ammattilaiset ovat jo hyvin pitkällä toiminnassaan, kun taas toiset kaipaavat apua aluksi ihan vain sen määrittelemiseen, mitä olen myymässä. Yksi ja sama koulutus ei voi vastata tällaisten eri ryhmien tarpeisiin. Uskon, että näihin asioihin panostaminen kuitenkin kannattaa, sillä näen näinä taloudellisesti haastavina aikoina luovissa aloissa valtavan potentiaalin myös Etelä-Karjalan alueella. Ajat ja elinkeinorakenteet muuttuvat, mutta se ei välttämättä tarkoita kotiseutumme kuihtumista, vaan voi merkitä uusien asioiden syntymistä.




Kaksi vuotta Kulttuurikutinaa-hankkeen parissa ovat olleet erityisen antoisia! Kiitos kaikille, ketkä ovat tehneet kanssani töitä hankkeen aikana! Ennen kaikkea kiitos kaikille tapahtumiin, koulutuksiin ja tempauksiin mukaan lähteneille ja osallistuneille! Ilman teitä koko hankkeen toteuttaminen olisi ollut täysin turhaa.

Kulttuurikutinaa ei vielä pääty tähän, vaan jatkuu joulukuuhun 2014 asti. Tulevista tapahtumista kuulette pian lisää syksyn ajan projektikoordinaattorina hankkeessa toimivalta Anne Tahvanaiselta. Tervetuloa mukaan vielä viimeisimpiinkin tapahtumiin!



Teksti ja kuvat: Heini Kähkönen 
Kuvat ovat otettu hankkeen järjestämissä tapahtumissa.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Ajantappajien näyttely garagegalleria Perigatossa 18.6.-6.7.2014

Ajantappajat on rekisteröity taiteilijayhdistys, joka koostuu Etelä-Karjalaisista taiteilijoista. Ryhmän tärkeitä arvoja ovat matalan kynnyksen taide ja taiteen saavutettavuuden lisääminen, ekologisuus ja suvaitsevaisuus. Taiteenaloja on edustettuina useampia. Näyttelyt muodostuvat esimerkiksi maalauksista, korutaiteesta ja yhteisötaideteoksesta. Perigaton näyttelyyn on valikoitunut ryhmästä kolme taiteilijaa:

Tuija Kuusi on Imatralla asuva taiteilija, jonka teokset muodostuvat maalauksen ei tekniikoista ja kierrätysmateriaaleista. Osallistava taide hoitolaitoksiin ja muihin sosiaalialan ympäristöihin on Kuusen erityinen kiinnostuksen kohde. Hän on ohjannut taidetoimintaa monipuolisesti lapsille ja aikuisille. 

Perigaton näyttelyssä on esillä Kuusen teoksia, jotka hän on maalannut kierrätetyille peileille. Työt on toteutettu sekatekniikalla käyttäen öljyväriä, tussia ja mustetta. Peili on haastava ja kiehtova materiaali. Ne heijastavat ja menevät helposti rikki. Samoja teemoja löytyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. 


Milja Talvikki on lemiläinen satutaiteilija, joka luo satutaidetta lapsille ja vähän aikuisillekin tekstiili- ja sekatekniikoin. Hän pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaalia, jopa roskaksi luokiteltua tavaraa, jota yhdistelee useisiin materiaaleihin eri tekniikoin. Hyljätyt lelut ja pikkuesineet saavat uuden elämän Milja Talvikin teoksissa.

Perigatossa olevat teokset on tehty pääosin kierrätysmateriaalista ja jopa roskasta. Painavasta romuraudasta C- kasettikoteloihin ja maskaranharjoista vanhoihin meikkipakkauksiin.


Atte Paju on lappeenrantalainen taiteilija, joka maalaa taulunsa kirkkaalle akryylilevylle käänteisessä järjestyksessä, ääriviivoista aloittaen. Nykyään maalauksiin on usein yhdistetty seripainoa. Taiteilijanuransa Paju aloitti tekemällä grafiikkaa etsaus/akvatinta menetelmillä. Tauluissaan hän pyrkii vangitsemaan tunnelman, hetken jotakin outoa tapahtumaa oudossa maailmassa, ehkä jossakin toisessa ulottuvuudessa ja toisessa ajassa. Tyylisuunnaltaan maalaukset edustavat surrealismia. Paju on koulutukseltaan kuva- ja mediataiteen artesaani. 


Garagegalleria Perigato, Liisankatu 5, 53900 Lappeenranta
Avoinna toukokuu-elokuu ke-pe16-20, la-su 12-15


Kuvat ja teksti: Tuija Kuusi

torstai 5. kesäkuuta 2014

Ajatuksia taidepajakiertueelta

Toukokuussa ohjasin taidepajoja muistisairaille henkilöille yhteisellä taidekiertueella tanssija Sanna Valkeapään kanssa. Me halusimme tuoda iloa taiteen kautta.

Minulla oli kaksi osallistavaa taidepajaa: elintarvikemaalaus- ja aistipaja. Ensimmäisessä pajassa jokainen teki maalauksen, jossa kukkakaali, munakoiso ja omena taipuivat siveltimiksi. Maalauksia tehtiin myös mustikalla ja mansikalla. Keskusteluja ja taideteoksia syntyi, ja valmiit maalaukset herättivät ihastusta niin taiteilijoiden kuin hoitajienkin keskuudessa. 

  
Aistipaja oli tarkoitettu heille, jotka eivät jaksa tehdä käsillään. Käytin tunto- ja hajuaistien aktivoimiseen erilaisia materiaaleja. Sivelin sormia pehmeillä siveltimillä. Silitin kasvoja pumpulilla. Haistelimme yhdessä vanhanajan saunasaippuan ja tervan tuoksua. Muistoja heräsi, levoton mieli rauhoittui ainakin hetkeksi.


Kuulin elämäntarinoita, joissa kerrottiin kullanhuuhtomisesta ja urasta muusikkona. Yksi osallistujista kertoi keltaisen olevan alkuperäinen väri. Hän sanoi myös, että ihmisessä on monia ulottuvuuksia – taide antaa näille ulottuvuuksille luvan tulla näkyviksi.

Taide voidaan viedä kaikkien ulottuville. Taiteen tekemistä ja taiteesta nauttimista eivät estä muistisairaus, puhekyvyn katoaminen tai heikkenevät fyysiset voimat. Taiteessa on voimaa.



Teksti: Tuija Kuusi

Kuvat: Heini Kähkönen

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kulttuurilla parempaa ympäristöä

Kulttuuri on merkittävä elämänlaadun parantaja. Sen on sanottu muun muassa pidentävän elinikää enemmän kuin laihduttaminen ja lisäävän hyvinvointia. Elinympäristö täysin ilman taidetta, musiikkia ja kaikenlaisia kulttuurin eri muotoja on lopulta hyvin köyhä. Kulttuurin ympärille muodostuu usein tapahtumia ja yhteisöjä, ja tätä kautta kulttuuri luo alueille eläväisyyttä ja väriä.

Kulttuurin ja hyvin voivan ympäristön teemaa käsitellään ensi viikolla Kulttuurikutinaa-hankkeen järjestämässä "Tee itse hyvä ympäristö - kulttuurilla ja yhteisöllisyydellä viihtyisämpi elinympäristö" -seminaarissa Lappeenrannassa Lauritsalan kartanolla 5.6. klo 13.00–17.30. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan kulttuurin ja yhteisöllisyyden voimasta!

Maailman ympäristöpäivää vietetään 5.6. ja tämä tapahtuma sopii päivän teemaan. Ympäristösuojelullisen perspektiivin sijaan aihetta lähestytään tällä kertaa erityisesti luovuuden näkökulmasta. Kuinka meistä jokainen voi osaltaan olla rakentamassa oman asuinympäristönsä viihtyvyyttä? Kuinka kulttuurin ja yhteisöllisyyden avulla luodaan hyvää ympäristöä?

Tilaisuuden tavoitteena on olla inspiroiva iltapäivä: meillä jokaisella on mahdollista vaikuttaa!

Päivän ohjelma on seuraava:
klo 13.00 Tilaisuuden aloitus
- Yhteisötaiteen ja osallistavien menetelmien läänintaiteilija Anniina Aunola: Arki luovassa liikkeessä
- Kuvataiteilija Markku Metso ja kuvataitelija Hanna Peräkylä: Aktiivista kylätoimintaa Tirvalla - Valmiiden rakenteiden hyödyntäminen
klo 14.15 kahvitauko
- Seppo Kääriäinen ja Perttu Pohjanperä: Mikkolan navetan tarina
- Parikkalan patsaspuiston tarina
- Käsityöläinen, Lauritsala-seuran pj. Anne-Maija Laukas: Luova yhteisöllisyys
- Aivolinkousta (Pasi Juvonen)
klo 17.30 tilaisuuden päätös

Tilaisuus järjestetään Lappeenrannassa Lauritsalan kartanolla (Kartanontie 21, Lappeenranta) Wanhan navetan alakerrassa.

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille! Tervetuloa!

Lisätietoja ja ilmoittautuminen tarjoiluja varten 2.6. mennessä:
Heini Kähkönen, heini.kahkonen(at)lut.fi, puh. 040 684 3963


ps. Ja mitä tulee yhteisöihin ja hyvinvointiin, muistattehan myös Mahdollisuuksia torin sunnuntaina 1.6. klo 13-19 Lappeenrannan satamatorilla! Paikalla on myös Luova Etelä-Karjala -myyntipiste yhdeksän tekijän voimin.



maanantai 19. toukokuuta 2014

Kulttuurista kutinaa touko-kesäkuussa

Tässä tietoa Kulttuurikutinaa-hankkeen ajankohtaisia asioita touko-kesäkuussa 2014, tervetuloa mukaan!

Luova Etelä-Karjala -kokoontuminen 20.5. klo 17.30

Etelä-Karjalan luovia osaajia kutsutaan seuraavaksi koolle ti 20.5. klo 17.30 Lappeenrannan Taito-keskukseen Tasihinin talolle (Kauppakatu 25, sisäänkäynti Ainonkadulta sisäpihan kautta). Kaikki Luova Etelä-Karjala -verkostosta ja -merkistä kiinnostuneet ovat tervetulleita tapaamiseen! Lue lisää aiheesta: www.luovaetelakarjala.fi
Kokouksessa käydään läpi merkin näkyvyyttä ja toiminnan jatkuvuutta. Ilmoitathan etukäteen saapumisestasi: heini.kahkonen(at)lut.fi, 040 684 3963

Taiderastit tulevat taas syyskuussa 2014! Rastikohteiden haku on auki.

Kaakon Taide ja Kulttuurikutinaa kutsuvat eteläkarjalaisia kulttuurikohteita avaamaan työhuoneensa auki yleisölle la 20.9.! Maakunnallisiin Taiderasteihin etsitään nyt eteläkarjalaisten taiteilijoiden ja luovien alojen osaajien työhuoneita, harjoitustiloja ja vastaavia paikkoja, jotka eivät normaalisti ole avoinna yleisölle. Kyseessä on loistava tilaisuus saada lisänäkyvyyttä paikallisille osaamiselle ja kulttuurille! Ennakkoilmoittautuminen on auki 23.5. asti. Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoa löydät täältä: KLIK! 

Kompastu kulttuuriin: kulttuurielämyksiä ikäihmisille 19.5.–27.5.

Osana Kompastu kulttuuriin -toimintaa Kulttuurikutinaa -hanke järjestää tanssitaidetta ja osallistavaa kuvataidetta sisältävän pienen kiertueen Etelä-Karjalan maalaiskuntien palvelu- ja vanhainkodeissa (Taipalsaarella, Lemillä, Savitaipaleella, Ruokolahdella ja Rautjärvellä). Esitykset toteuttavat tanssitaiteilija Sanna Valkeapää ja kuvataiteilija Tuija Kuusi. Kompastu kulttuuriin kulttuuriin -toiminnassa kulttuuria tuodaan lähelle maakunnan asukkaita ja tapahtumat ovat aina maksuttomia.
Lue lisää esitysten tiedotteesta: KLIK!

 ”Tee itse hyvä ympäristö - kulttuurilla ja yhteisöllisyydellä viihtyisämpi elinympäristö” –seminaari Lappeenrannassa 5.6. klo 13.00–17.30

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan kulttuurin ja yhteisöllisyyden voimasta! Aihetta lähestytään erityisesti kulttuurin ja luovuuden näkökulmasta. Tapahtuma järjestetään to 5.6.2014 klo 13.00–17.30 Lappeenrannassa Lauritsalan kartanolla (Kartanontie 21, Lappeenranta) Wanhan navetan alakerrassa.
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tervetuloa!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen tarjoiluja varten 2.6. mennessä: Heini Kähkönen, heini.kahkonen(at)lut.fi, puh. 040 684 3963
Tilaisuuden ohjelma ja lisätietoja löydät täältä: KLIK! 

Luova Etelä-Karjala mukana Lappeenrannan Mahdollisuuksien torilla 1.6. klo 13-19 satamatorilla

Mahdollisuuksien tori järjestetään Lappeenrannan satamatorilla su 1.6. klo 13-19 ja myös Luova Etelä-Karjala on mukana tapahtumassa. Myynnissä on taidetta ja käsitöitä, tervetuloa ostoksille!
Mahdollisuuksien torilla on monenlaista ohjelmaa, esityksiä ja yhdistyksiä esittelemässä toimintaansa. Lisätietoja torista löydät täältä: www.mahdollisuuksientori.fi

Luova Etelä-Karjala-tunnuksen alla torilla myymässä ovat:
-          Mutkutti: käsintehtyä saippuaa, pipoja
-          Susannan työhuone: lempiriepu-bambutiskirättejä
-          Siritarleena: mm. postikortteja, taidejulisteita, kaitaliinoja ja pientä sisustustavaraa
-          Nukkemuoti Sädekangas: nukenvaatteita Baby Bornille, My Little Baby Bornille, Barbielle ja Monster High nukelle
-          Ompelimo Kirjava: mm. hattuja, pipoja, pantoja, kasseja, pussukoita, kännykkäpusseja.
-          kuvataiteilija Pauli Parkkinen: myynnissä kulttuurilehti DIKTATOR sekä sarjakuvalehti UNICOMCS sekä kuvataidetta
-          Tuuliviiri
-          Saimaahand

maanantai 12. toukokuuta 2014

Luova Etelä-Karjala kokoontuu jälleen 20.5.2014

Helmikuussa kirjoitin tänne alkuvuodesta järjestetystä Luova Etelä-Karjala -tapaamisesta. Tuon tekstin löydät täältä: KLIK.

Nyt tuolloin useita puheissa olleita asioita on nyt viety eteenpäin ja kutsun jälleen koolle eteläkarjalaisia luovan alan tekijöitä!

Tapaamisessa jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Paikalle kannattaa tulla kertomaan mielipiteensä siitä mihin päin verkostoa viedään, miten tunnus jatkaa vuodesta 2015 eteenpäin ja millaiseksi toiminta muodostuu. Luova Etelä-Karjala voi onnistuneesti toimiessaan edustaa hyvää markkinointikanavaa paikalliselle osaamiselle ja tukiverkkoa luovien alojen tekijöille. Tapaamiseen ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet!

Tapaaminen järjestetään ti 20.5. klo 17.30 Tasihinin talolla (Kauppakatu 25, sisäänkäynti Ainonkadulta sisäpihan kautta).
Kerrothan etukäteen saapumisestasi kahvitarjoiluja varten 17.5. mennessä: heini.kahkonen(at)lut.fi

Sitten viime tapaaminen Luova Etelä-Karjala -tunnuksen nettisivut ovat nyt julkaistu. Löydät ne osoitteesta www.luovaetelakarjala.fi

Laajemmalle yleisölle nettisivuista ja verkostosta tiedotetaan myöhemmin tänä vuonna. Sitä ennen verkostoa pyritään kasvattamaan kaiken aikaa ja tietoa merkistä levittämään luovien alojen tekijöille itselleen. Jos haluat mukaan verkostolistaukseen tai tiedät jonkun kiinnostuneen, ota yhteyttä: heini.kahkonen(at)lut.fi. Nettisivuilta löytyy lisätietoa tunnuksesta. Jos omat tietosi ovat jo sivuilla ja jokin tieto on vanhentunutta/väärin tai haluat tietosi pois sivuilta, kerrothan siitä.

20.5. tapaamisessa käsittelyssä:

- mihin on edetty sitten viime tapaamisen.
- tunnuksen jatko: kuka ottaa tunnuksen nettisivuineen hallintaansa?
- minkälaiseksi verkoston toiminta muodostuu? entä mukana olon mahdollinen maksullisuus hankkeen loputtua: kuinka onnistuu ja mitä maksua vastaan halutaan?
- mitä Kulttuurikutinaa voi tunnuksen eteen tehdä vielä vuoden 2014 aikana: näkyvyys, materiaalit, yhteistoiminta yms.?

Aiheesta voi lähettää kommentteja, vaikka et pääsisikään mukaan. Luova Etelä-Karjala on lähtenyt liikkeelle tekijöiden tarpeesta ja sitä viedään eteenpäin käyttäjien toiveista lähtien.

Tapaamisiin!


Heini Kähkönen

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Etelä-Karjalan Taiderastit 20.9. – Avaa työhuoneesi!

Kaakon taide ja Kulttuurikutinaa-hanke järjestävät yhteistyössä syyskuussa koko Etelä-Karjalan kattavan Taiderastit-tapahtuman. Tämä taidesuunnistustapahtuma jatkaa siitä, mitä vuonna 2013 järjestetyt Lappeenrannan Taiderastit ja Imatran Kulttuurisuunnistus aloittivat.

Tänä vuonna tapahtuma laajenee maakunnalliseksi. Nyt mukaan etsitään eteläkarjalaisten taiteilijoiden ja luovien alojen osaajien työhuoneita, harjoitustiloja ja vastaavia paikkoja, jotka eivät normaalisti ole avoinna yleisölle. Kyseessä on loistava tilaisuus saada lisänäkyvyyttä paikallisille osaamiselle ja kulttuurille!

Taiderastien karttaan tulee kahdenlaisia rasteja, jotka merkitään karttaan eri symbolein:
1. Visuaalisten taiteiden ammattilaisten kohteet 
2. Luova Etelä-Karjala -kohteet (luovat alat laajemmin)

Jos haluat olla mukana avaamassa ovesi yleisölle, ota yhteyttä! Ennakkoilmoittautumiset 23.5.mennessä.
Anna Vilkuna (anna(at)kaakontaide.fi, 045 1447755)
Heini Kähkönen (heini.kahkonen(at)lut.fi, 040 684 3963)

Rasteja otetaan mukaan rajallinen määrä, joten olethan liikkeellä ajoissa! Mukana olo vahvistetaan ilmoittautuneille kesäkuussa.

Mitä mukana olo edellyttää?
- Kohteen on oltava auki koko tapahtuma-ajan la 20.9. klo 12–16.
- Voit itse määritellä mitä rastina olo tarkoittaa. Halutessasi voit järjestää esityksiä, tarjoiluja ym. tai sitten voit vain olla paikalla ja kertoa työskentelystäsi. Oheisohjelma ja tarjoilut tuovat yleensä lisää kävijöitä! Erityisesti paikat, joihin normaalisti suuri yleisö ei pääse, kiinnostavat rasteilla kävijöitä.
- Sisäänpääsy kaikille rasteille on ilmaista. Oheisohjelma (esim. työpajan materiaalimaksu, tarjoilu, jne.) voi olla maksullista.
- Kaikkien rastien on sijaittava Etelä-Karjalassa.
- Rastina mukana olo ei maksa mitään, mutta mukana olijoiden toivotaan osallistuvan aktiivisesti markkinointiin, esimerkiksi kertomalla tapahtumasta omille verkostoilleen. Kun kaikki osallistuvat tiedotukseen, sana leviää laajemmalle. 

Mitä rastina olosta saa?
- Näkyvyyttä työllesi. Vuonna 2013 Taiderastit tapahtumassa oli yli 1000 käyntikertaa. Imatran Kulttuurisuunnistuksessa toukokuussa 2013 suosituimmissa kohteissa vieraili noin 50 kulttuurista kiinnostunutta. Kyseessä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada uusia asiakkaita ja töilleen kulttuurista kiinnostunutta yleisöä!
- Kaakon taide ja Kulttuurikutinaa hoitavat tapahtumalle markkinointimateriaalin (kartat, esitteet, nettisivut ym.) ja tiedotteet lehdistölle. Markkinointimateriaalin saat käyttöösi ilmaiseksi. 
- Mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Taiderastien konsepti on tänä vuonna monialainen ja kokoaa alleen moninaisen joukon eteläkarjalaista luovuutta.


Kokemuksia: 

”Ihmisten kiinnostus nähdä eläviä taiteilijoita ja taiteen tekemistä yllätti täysin.” (Lappeenrannan Taiderastit, 2014)
”Olimme positiivisesti yllättyneitä kävijämäärästä.” (Imatran Kulttuurisuunnistus 2013)
”Puhuin liki taukoamatta neljä tuntia :)” (Lappeenrannan Taiderastit, 2013)
”Toivottavasti tällaista järjestetään jatkossakin” (Imatran Kulttuurisuunnistus 2013)
”Toivottavasti jatkuu” (sitaatti sekä yleisöltä että rastikohteilta, Lappeenrannan Taiderastit 2013)