torstai 19. kesäkuuta 2014

Ajantappajien näyttely garagegalleria Perigatossa 18.6.-6.7.2014

Ajantappajat on rekisteröity taiteilijayhdistys, joka koostuu Etelä-Karjalaisista taiteilijoista. Ryhmän tärkeitä arvoja ovat matalan kynnyksen taide ja taiteen saavutettavuuden lisääminen, ekologisuus ja suvaitsevaisuus. Taiteenaloja on edustettuina useampia. Näyttelyt muodostuvat esimerkiksi maalauksista, korutaiteesta ja yhteisötaideteoksesta. Perigaton näyttelyyn on valikoitunut ryhmästä kolme taiteilijaa:

Tuija Kuusi on Imatralla asuva taiteilija, jonka teokset muodostuvat maalauksen ei tekniikoista ja kierrätysmateriaaleista. Osallistava taide hoitolaitoksiin ja muihin sosiaalialan ympäristöihin on Kuusen erityinen kiinnostuksen kohde. Hän on ohjannut taidetoimintaa monipuolisesti lapsille ja aikuisille. 

Perigaton näyttelyssä on esillä Kuusen teoksia, jotka hän on maalannut kierrätetyille peileille. Työt on toteutettu sekatekniikalla käyttäen öljyväriä, tussia ja mustetta. Peili on haastava ja kiehtova materiaali. Ne heijastavat ja menevät helposti rikki. Samoja teemoja löytyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. 


Milja Talvikki on lemiläinen satutaiteilija, joka luo satutaidetta lapsille ja vähän aikuisillekin tekstiili- ja sekatekniikoin. Hän pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaalia, jopa roskaksi luokiteltua tavaraa, jota yhdistelee useisiin materiaaleihin eri tekniikoin. Hyljätyt lelut ja pikkuesineet saavat uuden elämän Milja Talvikin teoksissa.

Perigatossa olevat teokset on tehty pääosin kierrätysmateriaalista ja jopa roskasta. Painavasta romuraudasta C- kasettikoteloihin ja maskaranharjoista vanhoihin meikkipakkauksiin.


Atte Paju on lappeenrantalainen taiteilija, joka maalaa taulunsa kirkkaalle akryylilevylle käänteisessä järjestyksessä, ääriviivoista aloittaen. Nykyään maalauksiin on usein yhdistetty seripainoa. Taiteilijanuransa Paju aloitti tekemällä grafiikkaa etsaus/akvatinta menetelmillä. Tauluissaan hän pyrkii vangitsemaan tunnelman, hetken jotakin outoa tapahtumaa oudossa maailmassa, ehkä jossakin toisessa ulottuvuudessa ja toisessa ajassa. Tyylisuunnaltaan maalaukset edustavat surrealismia. Paju on koulutukseltaan kuva- ja mediataiteen artesaani. 


Garagegalleria Perigato, Liisankatu 5, 53900 Lappeenranta
Avoinna toukokuu-elokuu ke-pe16-20, la-su 12-15


Kuvat ja teksti: Tuija Kuusi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti