torstai 5. kesäkuuta 2014

Ajatuksia taidepajakiertueelta

Toukokuussa ohjasin taidepajoja muistisairaille henkilöille yhteisellä taidekiertueella tanssija Sanna Valkeapään kanssa. Me halusimme tuoda iloa taiteen kautta.

Minulla oli kaksi osallistavaa taidepajaa: elintarvikemaalaus- ja aistipaja. Ensimmäisessä pajassa jokainen teki maalauksen, jossa kukkakaali, munakoiso ja omena taipuivat siveltimiksi. Maalauksia tehtiin myös mustikalla ja mansikalla. Keskusteluja ja taideteoksia syntyi, ja valmiit maalaukset herättivät ihastusta niin taiteilijoiden kuin hoitajienkin keskuudessa. 

  
Aistipaja oli tarkoitettu heille, jotka eivät jaksa tehdä käsillään. Käytin tunto- ja hajuaistien aktivoimiseen erilaisia materiaaleja. Sivelin sormia pehmeillä siveltimillä. Silitin kasvoja pumpulilla. Haistelimme yhdessä vanhanajan saunasaippuan ja tervan tuoksua. Muistoja heräsi, levoton mieli rauhoittui ainakin hetkeksi.


Kuulin elämäntarinoita, joissa kerrottiin kullanhuuhtomisesta ja urasta muusikkona. Yksi osallistujista kertoi keltaisen olevan alkuperäinen väri. Hän sanoi myös, että ihmisessä on monia ulottuvuuksia – taide antaa näille ulottuvuuksille luvan tulla näkyviksi.

Taide voidaan viedä kaikkien ulottuville. Taiteen tekemistä ja taiteesta nauttimista eivät estä muistisairaus, puhekyvyn katoaminen tai heikkenevät fyysiset voimat. Taiteessa on voimaa.



Teksti: Tuija Kuusi

Kuvat: Heini Kähkönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti