keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ei mikään salaseura

Luova Etelä-Karjala -verkoston puitteissa kokoonnuttiin taas pohtimaan yhdessä tunnuksen jatkoa ja verkoston kuulumisia. Lappeenrannassa 13.2. järjestetyn tapaamisen tiivistetyn muistion löydät tämän linkin takaa: klik!

Tapaamisessa ja muissa kommenteissa on noussut huoli siitä, että Luova Etelä-Karjala näyttäytyy ulkopuolisen silmään jonkinlaisena ”salaseurana”. Toisaalta toisenlaisena huolena on esitetty se, että jos tunnusta käyttävät kaikki, se ei lopulta edusta laadun ja paikallisuuden taetta. Molemmat näkökannat ovat ymmärrettäviä. Jos omaan tuotteeseen, teokseen tai vaikkapa nettisivuilleen ottaa käyttöön logon, sen toivoo samalla kielivän mahdollisille asiakkaille laadun takeesta. Toisaalta verkostosta ei tahdota ”elitististä” sisäpiiriä, joka voi yksivaltaisesti päättää mikä on laadukasta ja mikä ei. Sen sijaan verkosto voisi toimia tukiverkkona tekijöiden välillä ja linkkinä aloittelevien sekä kokeneempien kesken.

Luova Etelä-Karjala-tunnuksen alla on ehditty järjestää monenlaista toimintaa sitten sen kun se ensi kerran lanseerattiin vuonna 2011. Tunnuksen näkyvyydessä on vielä kehitettävää, mutta ainakin moni paikallinen luovan alan ammattilainen tunnistaa logon ja tietää mitä sillä tavoitellaan. Tämä tehty työ ei toivottavasti jatkossa valu hukkaan, vaan toiveissa on, että luovien alojen monipuoliset verkostot jatkavat kukoistamistaan ja kasvuaan Etelä-Karjalassa. Osa verkostoista on vähemmän virallisia kuin toiset ja osa pienempiä kuin toiset, ja monenlaisille eri verkostoille on tarpeensa. Luova Etelä-Karjala on näitä eri verkostoja alleen kasaava ”kattotunnus”.

Tällä hetkellä Luova Etelä-Karjala-tunnuksen jatkon suhteen on paljon vahvoja ehdotuksia, mutta ei vielä mitään täysin varmaa. Mutta verkostosta ei missään nimessä haluta ”salaseuraa”, vaan monialaista aitoa verkostoa. Otti tunnuksen hallintaansa tulevaisuudessa sitten mikä toimija tahansa, tarvitsee tämä taho tuekseen tekijöiden joukon. Tähän verkostoon toivotetaan avoimesti paikallisia luovia tekijöitä mukaan!

Jotta avoimuus toiminnassa säilyisi, nyt kaikki voivat lukea netistä löytyvästä muistiosta mitä viime tapaamisessa puhuttiin. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat jatkossakin tervetulleita tapaamisiin! Näistä tapaamisista tiedotetaan tällä hetkellä muun muassa tässä blogissa. Avoimesti ennakkoluettavissa löytyy myös tuleville luovaetelakarjala.fi-sivustolle tehtyjä tekstejä verkoston kriteeristöstä ja liittymisohjeista. Tekstejä on nyt muokattu tapaamisen jälkeen enemmän toiveita vastaaviksi ja ne löytyvät täältä: klik! Kriteeristöä on pyritty muokkaamaan tekijöiden omista toiveista lähtien, ja näitä toiveita saa esittää edelleen. Verkoston maksullisuus on hankkeen loputtua luultavasti välttämätöntä, jotta nettisivujen ja markkinoinnin kulut voidaan kattaa. Maksu tulee kuitenkin olemaan kohtuullinen, jotta se ei sulje eri taustaisia tekijöitä pois.

Tällä hetkellä Luova Etelä-Karjala-tunnusta on ilmoittanut käyttävänsä ja verkostoon kuuluvansa lista toimijoita, jotka löytyvät tästä blogista tämän linkin takaa: klik!. Jos haluat oman nimesi tähän listaan ja mukaan toimintaan, ota yhteyttä!

Vielä vuoden 2014 ajan Luova Etelä-Karjala-tunnusta kehittää eteenpäin Kulttuurikutinaa-hanke eli kaikissa Luova Etelä-Karjala-asioissa voit ottaa yhteyttä minuun: heini.kahkonen(at)lut.fi, puh. 040 684 3963


Luoviin tapaamisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti